Värikäs vaahtera

Vaahtera elää noin 150 vuotta ja kasvaa 20–25 metriä korkeaksi

Vaahtera kasvaa luonnossa vain Etelä-Suomessa, mutta istutettuna Torniossa ja Joensuussa asti. Syksyllä vaahteran lehdissä näkyy keltaista, oranssinpunaista, vihertävää ja ruskeaa väriä. Lehtiä täplittävät usein mustat laikut, jotka ovat tervatäpläsienen tekosia. Vaahteran siemenet itävät innokkaasti, mutta niistä varttuu vähäisesti puita, sillä pienet taimet ovat jänisten ja muiden mutustelijoiden herkkua.Puhtaalta paikalta kerättyjä sirkkataimia voi ripotella salaattiinkin. 

Esineitä ja siirappia

  • Vaahteran kovaa ja helposti kiillottuvaa puuainesta on käytetty pienten tarve- ja koriste-esineiden ja työkalujen varsien valmistukseen. 
  • Viljan puhdistuksessa käytettiin mieluiten seulaa, jonka pohja oli liukaspintaisista vaahteralastuista. Soittimien osia valmistetaan edelleen vaahterasta. 
  • Pohjois-Amerikassa kasvavan sokerivaahteran mahlasta valmistetaan vaahterasiirappia, joka maistuu lettujen ja jäätelön kanssa.
Takaisin