Taimien kasvatuksen aika

Maaliskuussa on hyvä aika aloittaa ensimmäiset taimikasvatukset. Voit kokeilla kasvattaa esimerkiksi herneenversoja, rukolaa ja salaatinlehtiä.

Kylväminen

  • Täytä astia mullalla.
  • Kastele multa melko kosteaksi.
  • Lue siemenpussin kyljestä mihin syvyyteen siemenet kylvetään.
  • Kylvä isot siemenet syvempään kuin pienet.
  • Tee astiaan muutama reikä sormella ja tiputa jokaiseen reikään 3-4 siementä. Jos kylvät laakeaan astiaan, ripottele siemenet mullan päälle tasaisin välimatkoin.
  • Peitä siemenet ohuella multakerroksella.
  • Sumuta hieman vettä päälle suihkupullolla.
  • Peitä kylvös muovilla tai kelmulla, johon pistät muutaman ilmareiän.
  • Aseta kylvös valoisaan paikkaa, esimerkiksi ikkunalaudalle.

Hoida tarkasti

  • Pidä kylvös kevyesti tasaisen kosteana. Märässä mullassa siemenet eivät idä
  • Hyvä lämpötila taimikasvatukseen on 18-20 °C. Korkea lämpötila venyttää kasveja.
  • Aloita lannoittaminen vasta, kun taimeen on tullut ensimmäiset kasvulehdet. Lannoita miedosti veden sekaan laitettavalla lannoitteella noin joka toinen kastelukerta. Muistathan, että liiallinen lannoite voi jopa tappaa kasvin, joten lannoita vain lannoitepurkin ohjeen mukaisesti.

Kylvämiseen tarvitset

  • Ruukkuja, maitopurkkeja tai taimikennoja
  • Multaa, esimerkiksi taimimulta tai kylvömulta
  • Siemeniä
  • Kasteluvettä
  • Muovia kylvösten peittämiseen

Taimien ulkoiluttaminen

Jos aiot istuttaa kasvattamasi taimet ulos kesällä, tulisi niitä valmistaa istutukseen ulkoiluttamalla niitä varovaisesti. Tällaista ulkoiluttamista kutsutaan taimien karaisemiseksi.Karaisemisella pyritään totuttamaan taimet ulkoilmaan, sillä ulkoilma on aivan erilaista kuin sisätilan ilma, johon taimet ovat tottuneet.

  • Aloita ulkoilutus noin viikkoa ennen kuin istutat taimet ulos.
  • Suojaa taimet tuulelta ja auringonpaahteelta.
  • Ensimmäisenä päivänä pidä taimia ulkona noin tunnin ajan.
  • Toisena päivänä 2 tuntia
  • Kolmantena 3 tuntia jne.
Takaisin