Joulutähti loistaa väreillään
Tiesitkö, että joulutähden kukka on keltainen?
Joulutähti on yksi perinteisimmistä joulukukistamme. Sillä on pienet keltaiset kukat värittyneiden ylälehtien ympäröimänä. Joulutähden punainen kukka ei siis olekaan varsinaisesti kasvin kukka, vaan värittyneet ylälehdet!
Kukka Meksikosta
Joulutähti on kotoisin Meksikosta, josta se on levinnyt Amerikkaan ja Eurooppaan. Etelä-Euroopassa voit nähdä joulutähtiä kasvamassa isoina pensaina, mutta täällä kotimaassa se on pelkästään ruukkukasvi. Joulun jälkeen joulutähteä voi kasvattaa monivuotisena viherkasvina. Joulutähtiä voit tavata punaisena, vaaleanpunaisena, valkoisena ja kirjavana. Lisäksi niistä on jalostettu erilaisia muotoja, kuten rungollisia ja pylväsmäisiä joulutähtiä.
Joulutähden hoitaminen on tarkkaa puuhaa
- Joulutähden multa saa hieman kuivahtaa kastelukertojen välissä, sillä sen hennot juuret eivät kestä märkyyttä. Kokeile sormella milloin mullan pinta tuntuu kuivalta ja kastele vasta sitten.
- Kastele aina haalealla vedellä. Huolehdi, että vesi ei jää seisomaan ruukkuun tai lautaselle.
- Joulutähti on kylmänarka eikä siedä yhtään vetoa, joten sitä ei kannata sijoittaa ikkunalaudalle vaan hyvä paikka on keskellä huonetta esimerkiksi olohuoneen pöydällä. Tasainen lämpötila on siis tärkeää.
Tiesitkö?
Joulutähtiä viljellään Suomessa joka vuosi noin 2 miljoonaa kappaletta!
Takaisin