Luonto heräilee talviunilta
Keväällä lumen sulaessa ja auringon lämmittäessä alkaa luontokin heräilemään talviuniltaan. Tuntuu kuin koko Suomi olisi täynnä energiaa!
Lehtien silmut alkavat pullistella ja pian niistä tulee esiin pienet pörröiset kissat. Purot solisevat ja kuljettavat sulanutta lunta kohti suurempia vesiä.Kasvit nostavat ensimmäisiä lehtiään ja varsiaan maasta. Yleensä ensimmäisenä kukkii leskenlehti, jonka voit nähdä valloittavan teiden pientareet.
Valoa ja lämpöä
Kasveilla eniten talviunilta heräämiseen vaikuttaa lämpötilan nousu ja valon määrän lisääntyminen. Valo kun toimii oikeastaan kasvien kellona.Linnut aloittavat tutun viserryksensä ja kumppaninsa etsinnän, pesänrakennuksen.
Hyönteiset kaivautuvat koloistaan etsimään ravintoa ja kyykäärme nautiskelee ensimmäisistä lämpimistä kevätpäivistä.Myös nisäkkäillä alkaa omat kevätpuuhansa. Karhu heräilee talviuniltaan kovin nälkäisenä, sillä sen syksyllä keräämä vararavinto alkaa olla lopussa. Sen viimevuotiset pennut riehuvat energisinä pitkin mättäitä ja opettelevat ruoan hankintaa emon kanssa.
TakaisinKoko perheen pajunkissakilpailu
Pajunkissat aukeavat huoneenlämmössä muutamassa päivässä. Niiden avautumista on mukava seurata. Voit pitää leikkimielisen kilpailun kavereidesi tai sisaruksiesi kanssa siitä, kenen keräämä pajunoksa avaa silmunsa nopeimmin tai kenen oksassa on isoin pajunkissa.
- Kerää pajunoksia samasta pajupensaasta.
- Laita pajunoksat lämpimään veteen.
- Kirjaa ylös, koska pajunoksat on laitettu veteen (päivämäärä, kellonaika).
- Merkkaa eri henkilöiden oksat eri värisillä langoilla.
- Päättäkää päivämäärä, jolloin laskette auenneet silmut.
- Voittaja on se, kenen oksassa on eniten auenneita silmuja.