Jäälyhdyt
Jäälyhdyillä saa pihaan hienon juhlatunnelman.
Jos pakkasta riittää, isotkin lyhdyt jäätyvät hyvin. Leudomman sään yllättäessä pienempiä lyhtyjä voi jäädyttää kakkuvuoassa pakastimessa. Muista polttaa lyhtyjä aina palamattomalla alustalla.
Tarvikkeet:
ämpäri tai perinteinen pyöreä kakkuvuoka
vettä
(elintarvikeväriä)
lyhtykynttilöitä
Ämpärillä tehtävän ison lyhdyn ohje:
- Laita ämpäriin vettä. Ämpäri ei saa olla ihan täynnä, ettei muovi halkea jäätyessään.
- Lisää halutessasi joukkoon elintarvikeväriä ja sekoita.
- Nosta yöksi ämpäri ulos pakkaseen jäätymään. Vesi jäätyy ensin reunoiltaan eli jäälyhdyn keskellä pitäisi olla aamulla vielä kohta, jossa on sulaa vettä.
- Käännä ämpäri ylösalaisin. Tee se mieluiten pehmeällä hangella, jottei lyhty halkeaisi irrotessaan. Jos lyhty ei irtoa itsestään, kaada käännetyn ämpärin päälle lämmintä vettä.
- Koputa varovasti reikä jäälyhdyn yläosaan (eli siihen kohtaan joka oli ämpärin pohjalla) ja kaada vesi ulos. Suurenna reikää sen verran, että pystyt laittamaan lyhtykynttilän jäälyhdyn sisälle.
Kakkuvuoalla tehtävän pienen lyhdyn ohje:
- Täytä kakkuvuoka vedellä.
- Lisää halutessasi joukkoon muutama tippa elintarvikeväriä ja sekoita.
- Nosta kakkuvuoka yöksi pakastimeen jäätymään.
- Käännä vuoka ylösalaisin ja irrota jäätynyt kakku muotista. Voit kaataa esim. lämmintä vettä käännetyn muotin päälle, niin kakku irtoaa helposti.
- Laita lyhtykynttilä jääkakun keskelle jääneeseen koloon.
VINKKI! Pieni lyhty voi toimia myös juhlapöydän koristeena, kun asetat sen laakeaan maljaan joka kerää sulavan veden.
Takaisin